Revontulet Toras-Sieppi järven yllä
Revontulet on kuvattu Mesopotamian parvekkeelta.
Särkijärvi Päämajan rannasta
Leinoa mukaillen: Pieni hetki Pallakaltion Särkijärven päivästä, se kulki rauhaisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa....
Keskiyön aurinko kuvattuna Lommoltunturista 12-13.6.2013
Pallasjärven takana laskeva ja nouseva aurinko on kuvattu Lommoltunturin pohjoisrinteeltä. Video antaa hiukan väärän kuvan keskiyön pimeydestä, kuvausteknisistä syistä kuvat joutuu valottamaan lähinnä auringon mukaan. Näin tehtäessä maasto vaikuttaa huomattavasti pimeämmältä kuin se oli. Koska aurinko paistoi tosiaan koko ajan niin tunturissa pystyi vaivatta kuvaamaan lintuja keskellä yötäkin. Aurinko on tähän aikaan vuodesta alimmillaan klo 01:30. Tarkoituksellisesti alin kohta videossa ei ole keskellä vaan hiukan vasemmalla jolloin auringon nousu oikealla korostuu. Käytin kuvauksessa kahta kameraa, joista toisen valotus oli säädetty vieläkin enemmän auringon mukaan. Mutta kuten arvata saattaa, siitä tuli paljon tummempi vaikkakin aurinko siinä on oikeamman oloinen. Pitäsi varmaankin tehdä video HDR-kuvista, jolloin saisi maiseman näyttämään enemmän oikealta. Ehkä palaan siihen tuonnenpana...
Utö majakka
Utö 8.4.2003
Eilen maanantaiksi tiedotus lupaili lumisadetta, no minä sitten roudasin kamat piilobunkkeriini. Toki sendari huomasi tämän, ja muuttikin tuulen suuntaa hiukan. Joten lumisade ohitti saaren, mutta tulipahan kokeiltua tuota todella kestävää piilokojua. Sain luvat käyttää armeijan bunkkereita kuvaustoimintaan, tuo lähin kataja on muuten linssistä 27 cm päässä. Katajan ja takana olevan kiven väliin toivon lounaistuulen pudottavan vaikkapa kannon, ja siihen ympärille rakentelen ruokinnan linnuille. Saisi vai tuo jää sulaa että saan meren taustalle, kuvaukseen riittää hyvin 70-200mm

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Markku Antola | Vastaa 12.05.2013 23.44

Onpas upeita videoita! Huh, huh. Erityisesti laivojen nopeutettu kulku oli hauskaa katsottavaa.

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

23.10 | 15:28

Gyönyörű rajzok, igazi művész vagy :)

...
12.05 | 23:44

Onpas upeita videoita! Huh, huh. Erityisesti laivojen nopeutettu kulku oli hauskaa katsottavaa.

...
17.03 | 22:12

Upeeta ja toi koiran ilmeen kuvaaminen on tosi hieno. Meillä täällä kolme Saarloosia odottaa ihan into pinkeenä malliksi pääsyä.

...
16.03 | 10:05

Onneks mulla on kuva mandariinisorsasta kun sitä ei näy täällä. Se on hauskan näkönen lintu ja tulee aina mieleen se kun Esko karkaa kairaan sorsa kainalossa!

...
Tykkäät tästä sivusta